Haavekuva-orkesterin vuosi 2010 on kulunut mukavasti keikkailun merkeissä ympäri kotoista Suomea.
Keikkamatkat ovat ulottuneet Pohjoisen Lapin kauniista maisemista kotoisen Kainuun ja Karjalan- sekä Pohjanmaan
seutujen kautta aina Eteläiseen Suomeen.
Tutuksi ovat tulleet myös Siljan Galaxy-laiva ja Vikingin Isabella elikä läntisen naapurimaan puolellakin on näin ollen käyty.
Loppuvuotta kohden keikkatahti kiihtyy ja luvassa onkin mukavia musiikillisia tuokioita ympäri Suomen.
Yhteistyömme Teemu Lehtolan kanssa on jatkunut varsin hedelmällisenä ja Teemun reipas ja karismaattinen ote
mukavasti soljuvine lauluineen onkin saanut tanssivaa kansaa käymään keikoillamme joten tervetuloa keikoillemme
kuulemaan ja näkemään meitä Haavekuvan poikia kuin myös Teemua.
Päivänvalon näkee myös yhteistyömme naissolistin kera, mukavaääninen solisti Sarian tuo oman lisänsä jo ennestään
monipuoliseen ja tanssittavaan musiikiimme.
Haavekuva-orkesterin keikkojen myynti on hoitunut rautaisten, asiansa osaavien ohjelmatoimistojen, Pohjoisartistien,
Eren ohjelmapalvelujen, Viihdetallin sekä Viihdeverkkojen kautta, joten heidän kauttaan saat meidät keikoille!
Mikäli haluat antaa risuja & ruusuja lähestythän sähköpostiamme info(a)haavekuva.com.
Haluamme toki tehdä parhaamme jotta viihdyt seurassamme!
Linkit osiosta pääset Teemun ja Sariannen kotisivuille ja sieltä löytyvät myös yhteydet ohjelmatoimistoihin.
Mukavaa kuluvaa loppuvuotta 2010,Tervetuloa keikoillemme!! Terveisin Jari.
|